
Pahoittelut niille, joita Tampereen messublogailut alkavat jo ärsyttää.
Kävin messuilemassa eilen ja saaliikseni sain Knit Picksin Harmony-pyöröjä. Olivat edullisia ja ensimmäiset laatuaan puikkoarmeijassani. Oranssia Anti-tickle merino blendia kartiolla, vihreän vyyhdin messutarjoussukkalankaa, jota en voinut vinkeän lila-kelta-mustan värityksensä ansiosta vastustaa. Kuten en voinut vastustaa Rosa Matildan keltasävyistä sukkalankaa. Ja sitten vielä nyt sitä _vihreää_ paperinarua, jota ei wanhan sataman messuilta löytynyt.

Ja jälleen suosikkikojultani Ritva Tuomisen lohikäärmekeramiikkaa hurmaavan kahvimukin muodossa. Siltä kojulta olisin voinut ostaa taas ihan kaiken, mutta budjettini ei vaan ole samaa mieltä.
Messuilla oli toki tuttujakin.
Kivaa oli! Tuntuu vahvasti siltä, että kyllä sinne vaan joka vuosi täytyy yrittää päästä. Messuista on ehtinyt muodostua jo jonkinasteinen traditio.
Onhan mulla sitten vielä yksi valmis työkin. (tai no kaksi, mutta toisen suhteen olen solminut salassapitosopimuksen Joulupukin kanssa)

Sumea kuva, mut nää onkin ihan vaan tavalliset lapaset ja vieläpä vyötteen ohjeella tehdyt. Ainoastaan ranteen resori on jälleen valepalmikkoneuletta, joka miellyttää omaa silmääni tavallista joustinneuletta enemmän. Lapaset lähtee muualle aiemmin blogaamieni säärystimien, kaulahuivin ja kämmekkäiden kanssa. Eikä näiden myötä jäänyt ylimääräistä Isoveli Coloriakaan nurkkiin pyörimään.

3 comments:
Ihania messuostoksia! Erityisesti tuo kahvimuki: rrrrakastan lohikäärmeitä. :o) Nyt olen entistä kateellisempi..
makepeace75, ei hätää! Huhu kertoo että kyseinen keraamikko on tulossa myös Helsingissä naisten joulumessuille wanhaan satamaan ja vanhan ylioppilastalon joulumyyjäisiin. ;)
Hyvä saalis ja ihanat lapaset!
Post a Comment