Pages

Thursday, March 26, 2009

Virkistysviikonloppu

Viime viikonloppu oli langan ja ystävien täyteinen. Sen siivittämänä viikko on vierähtänyt taas siihen pisteeseen, että huomenna on perjantai. Koska vkonloppu oli kuitenkin niin mukava, tahdon yhä palata siihen. Tulevana viikonloppuna lupaankin sitten jo valmistuneiden neuleiden kuvamateriaalia.

Lauantaina saalistimme muutaman muun neulojan kanssa Fashion Housen ysmyistä lankaa. Ylläripusseista olisi löytynyt materiaaleiltaa herkullisia löytöjä, mutta vain wanhan kunnon Maijan värit miellyttivät omaa silmääni

Eihän tuossa toki kaikki. Viininpunaista oli 3 kpl/pussi, joita taisi tarttua mukaan neljä. Suunnitelmissa on kaarrokekirjoneule.

Ostosretken jälkeen sain Pörrön minulle värjäämää puuvillaa. Vaikka en mikään puuvillan tosiystävä olekaan, tämä tuntuu ainakin vyyhdillä aika mukavalta. Ja tuo väri on täydellinen, hehkuvan keltainen. Tästä tulee ehkä joku lyhythihainen februaryn tapainen. Tai jotain sen suuntaista.

Sunnuntaina ystäviä saapui kylään. Eräät halusivat kutsua iltapäiväämme kahvikupposten ääressä myös epävirallisiksi tupareiksi (eihän täällä ole kuin viime kesästä asti asuttukaan,) ja sen varjolla sain ihania lahjoja: oranssia huivimerinoa, neuleohjeita, joita olin kuolannut ja hehkuttanut (ilmeisesti jo liian pitkään ;), jättiläiskynttilän ja ikioman texasin eli tämän!

Viherpeukalottomuuttani ei selvästikään ole otettu tosissaan, mutta toivon että tämä pitsi-itulehti viihtyy luonani pidempään kuin aiemmat viherkasvini. (Rauha heidän muistolleen.)

Paikallaolleille: Kiitos tyypit, olette Tärkeitä. <3

3 comments:

Anonymous said...

Niin säkin raksunen <3

(ps. arvaa vaan onko word verification sana Broom...)

Taija K said...

Taisin nähdä sinut Sörnäisissä keskiviikkona. Odottelin bussia pysäkillä, ja keltainen kaulahuivi ja lapaset menivät ohi ;o)

hanna_h said...

Saatoinpa hyvinkin olla minä. Hih :)