Pages

Tuesday, November 22, 2011

Balls!

Kaikki lähti siitä, että neulova opiskelijatoveri kysyi minulta, tietäisinkö hyvää neulottujen joulupallojen ohjetta. En tiennyt, en ollut koskaan vielä neulonut joulupalloja. En edes liiemmin pitänyt neulotuista joulupalloja, koska preferoin joulukuusessani lasisia koristeita.
Noh. Sitten Helsingin Sanomat meni ja julkaisia noiden sympaattisten norjalaismiesten, Arnen ja Carlosin, joulupallo-ohjeen Koti-sivuillaan (myös netissä). Uteliaisuuteni heräsi ohjeessa olleen hauskan porokuvion myötä, ja päätin kokeilla neuloa yhden pallon.
Ajattelin antaa pallon hoitokissalle, jonka tiedän arvostavan alpakkasilkkiä. Pallon valkoinen lanka on siis Garnstudion Baby Alpaca Silkiä, punainen puolestaan Grignascon Flavia Babya. Täytteenä jälleen teurastettua Ikea-tyynyä. (Arne ja Carlos toki käyttävät laadukasta villakuitua. Puuvillakin kuulemma kävisi. En siis lainkaan tee oikeutta oikeille joulupalloille.)

Koska pallo syntyi nopeasti ja lankaa jäi yhä runsaasti yli, päätin kokeilla valkoista poroa punaisella pohjalla.
Ei riitä! Entä jos tekisin pallon kokonaan Flavia Babysta, valkoistahan löytyy myös lankavarastostani. Ja jospa kokeilisin myös tuota sydänkuvioista palloa?
Varoituksena kaikille pallojen neulomista harkitseville: tähän tosiaan voi jäädä koukkuun.

6 comments:

janna said...

Haha. :D Yllättävää!
Mulla on sen verran kiire, etten mitään ihmeempiä tee/hankikaan joululahjoiksi, mutta tiedän sisimmässäni vääntäväni aatonaattona palloja ilostuttamaan..

Kaisa said...

Ihania! Leikkasin ohjeen Hesarista talteen, että voin pyöräytellä joulukuuseen itse tehdyt pallot. Nähtäväksi jää, ehdinkö...

MeRzU said...

Mulle kävi aivan samalla tavalla! Yksi piti vain neuloa kokeeksi, mutta hupsista.

Minnamarim said...

hahaa!Ihania palloja. Mulle kävi jo niin, että vaikka en aluksi yhtään innostunut näistä palloista, niin viime viikolla tilasin jo se kirjankin:D

Katja said...

Ensi kertaa vierailulla ja aivan hurmaavia tuotoksia täältä löytyykin! Ja ihailtavaa on, miten tuottelias olet *nostaa peukkua* :)

iso gnu said...

No niin, tuota pelkään... Jäädä koukkuun taas uuteen neulomukseen.

Meilläkin on ollut lasipalloja, mutta kun noita pikkugnuita alkoi tulla, niin kahdelle lasipallolle kävi hullusti viime jouluna. Väsyin vahtimaan ja nyt on puuta ja muovia. Ensi jouluna on 4-v, 3-v,2-v ja 2x 8 kk, niin ehkä gnu-mummilla on neulotut pallot! Saas nähdä miten käy. Ostin näet norjalaisten joulupallokirjan aatonaattona alenuksella Suomalaisesta.