Pages

Sunday, November 14, 2010

Syysjuttuja

Viimeaikoina on tullut neulottua tilauksesta, hatusta ja testausmielessä. Testisukkia en varmaankaan voi toistaiseksi esitellä, mutta hatusta vedetyt ja toiset tilatut voin. Kun antaa sukkaflow:n virrata, voi joskus käydä niin ettei muistakaan, miten ensimmäisen sukan oikeastaan neuloi. Näihin sukkiin tuli muutamakin virhe, joita voi etsiä kuvasta. Pääasia kuitenkin, että varpaat pysyvät lämpiminä. Lankana vanha tuttu seiskaveikka.

Isäni tilasi itselleen ns. unisukat yöllä palelevia varpaita varten. Niiden piti kuulemma olla pehmeät ja pörröiset. Pörrösukista ensimmäisen mielleyhtymä oli jokin tekokuituinen pölynkerääjä-pörrölanka, mutta en toki neuloisi kenellekään sellaisesta sukkia. Niinpä päädyin kokeilemaan Hjertegarnin Alpaca silkiä kaksinkertaisena. Alpakka tuo lankaa hieman pörröisyyttä ja sen lisäksi langassa on merinovillaa ja silkkiä. Vaikka tuo kombinaatio kuulostaa todella hyvältä, ei lanka mielestäni kuitenkaan ole mitään unelmanpehmeää. Olisin voinut valita paremminkin, mutta ei voi mitään enää. Ainahan voi tehdä toiset..

Kylmenevä ilma on vaatinut lämmikettä muullekin keholle, kuin vain varpaille. Niitä varten neuloin Struanin, jonka lipaksi leikkasin rikkoutuneesta muovikansiosta palasen. Lanka on samaa kuin edellisen postauksen Karismalapasissa.

Kuva on viime sunnuntailta, jolloin talvi yllätti hetkellisesti.

Kaulassa on myös esittelemätön, mutta kovassa käytössä ollut huivi. Lanka Katian Aztecaa (kuten Clapossa, vain eri väristä) ja ohjeena simppelisti pidennetty helmineule n-määrällä silmukoita.

Jotta neulottava ei vain loppuisi kesken (ei oo pelkoa), täydensin lankavarastojani Tallinnanmatkalla hyvässä seurassa.

Puolikiloa Austermannin Alpaca Silkiä (tuntuu muuten pehmoisemmalta kuin se Hjertegarnin), kolme punamustaa villakerää ja 2x 100 g 80 % angoraa /20 % akryyliä. Angora kompensoi tuon viidenneksen akryyliä ;)

5 comments:

enkulin käsityöt said...

OOOOHHH mitä neuleita. Nuo palmikkosukat ovat kauniit. Ja nuo asusteet ovat varmasti lämpimiä.

Ultimecia said...

Aloin välittömästi hyperventiloida tuosta keltaisesta angorasta. Miten voi olla noin täydellinen keltainen?

hanna_h said...

enkuli: Kiitos. Asusteet ovat osoittautuneet varsin tarpeellisiksi :)

Ultimecia: sanopa muuta. Täydelliselle keltaiselle pitäisi nyt vaan löytää täydellinen ohje.

Maila said...

Mitä ne nyt pienet virheet sukissa haittaa. Ja yleensäkin käsityössä pitää olla käsityön leima. Ihana toi huivi, onko lanka mitä materiaalia, villaa vai sekoitetta?

hanna_h said...

Maila: huivin lanka on puoliksi villaa, puoliksi akryyliä. Yllättävän kivaa ja pehmoista mielestäni siihen nähden, että puolet on muovia.