Pages

Friday, September 21, 2012

Merkkipaaluja

Tiistaina tapasin vanhoja lukiokavereita. Ihmiset olivat ennallaan, vaikka paljon olikin tapahtunut. Yksi oli saanut lapsen, toinen juuri valmistunut, kolmas harkitsi muuttoa toiseen kaupunkiin ja neljäs maalle. Aloin miettiä, mitä minä olen tähän mennessä saavuttanut. Yksi vastaus tähän pohdintaan oli tullut päivän aikana postissa: lähetysilmoitus Kariston kirjapainosta. Seuraavana päivänä se konkretisoitui kannettuani postipaketin kotiin.

Kirja oli pitkä, mielenkiintoinen ja opettavainen projekti. Jos joskus ryhtyisin vastaavaan uudestaan, osaan varoa monia sudenkuoppia.

Kristelin, Niinan, Suvin ja minun lisäksi tarvittiin laaja apujoukko, jota en voi kylliksi kiittää. Kuvaajamme Krista teki huikeaa duunia kameran takana ja malleiksi rekrytoidut tuttumme kameran edessä. Ruutupiirrosten toteuttamisen mahdollisti mies Pitsit puikoille -kirjankin piirrosten takana, jonka hihassa roikuin moneen kertaan apua pyytäen. Epäilenkin herralla olevan maan parhaimmistoon kuuluvat hermot. Joka tapauksessa Pipo on pääasia on nyt täällä ja pian varmasti myös kaupan sekä kirjaston hyllyssä. Odotan jännittyneellä mielenkiinnolla, mitä ihmiset siitä pitävät.

Syksyn huomaa muustakin kuin markkinoille ilmestyvistä neulekirjoista, nimittäin säästä. Ilman kämmekkäitä en enää aamuisin poistu kotoani. Viime postauksen sukkien jämistä tein itselleni uudet, sukkiin sopivat ranteenlämmittäjät.
Ohje: stetsonista, palmikko Rhiannon-sukista
Lanka: Louhittaren Luolan Väinämöinen, väri Muste
Puikot: 2.0 mm, 80 cm 

Tänään aamun viileys sai jo harkitsemaan sormikkaita tai villapaitaa. Lisää syksyistä neuleinspiraatiota voi etsiä vaikkapa tuoreesta Knittystä.

10 comments:

Heidi said...

Valtavan paljon onnea! Mielenkiintoinen kirja, jota on pakko päästä selaamaan. Kaikista neuleista pipot kun ovat minulla kaikkein huonoimmin hallinnassa :) .

Lankakeiju said...

Kivan näköinen kirja oli, kun eilen sitä kirjakaupassa selailin.

hanna_h said...

Heidi: kiitos :)

Lankakeiju: haa, se on siis jo ehtinyt kauppoihinkin. Hyvä tietää ja kiva että tykkäsit :)

Emma said...

Oooh, jännää! Onnea julkaisusta :)

berenike said...

Just tänään kuolasin tota kirjaa kahdessa eri kaupassa. Ihania malleja! Onnea!

hanna_h said...

Emma & berenike: kiitokset! :)

Kaisa said...

Onnea esikoiskirjasta! Pitääpä käydä kirjakaupassa selaamassa.

Katju said...

Onnittelu kirjasta. Tilasin sen juuri.

hanna_h said...

Kiitos Kaisa ja Katju!
Katju: toivottavasti pidät siitä :)

enkulin käsityöt said...

OONNEA minultakin. UPEA KIRJA