Pages

Saturday, September 01, 2012

Syksy tulee, oletko valmis?

Minä yritän olla parhaani mukaan. Ihanan kirpeitä syysaamuja varten neuloin polvisukat, yllätys yllätys, Cookie A:n ohjeella. Sain Rhiannon-sukkien ohjeen aikoinaan lahjaksi Kristeliltä. Ensimmäinen yritykseni ohjeen kanssa päätyi purkuun, kun tajusin että Sandnesin Sisua, minun käsialaani ja kyseistä ohjetta ei vain oltu tarkoitettu työskentelemään yhdessä. Toinen yritys Tuulian Väinämöisellä tuotti paremman tuloksen.

Ohje: Rhiannon
Lanka: Knitlob's Lair Väinämöinen (väri Muste), 2 vyyhtiä
Puikot: 80 cm pyöröpuikot, 2 mm
Jätin sukkien yläreunassa olevan palmikkokäänteen toteuttamatta, sillä pelkäsin ettei lankani riittäisi. Harmi sinänsä, sillä käänne on melko hallitseva elementti koko mallissa. Toisaalta ilman käännettä sukat mahtunevat helpommin esimerkiksi housujen alle.


Vaikka palmikonkiertoja oli melkoisen paljon, en oikeastaan kyllästynyt niihin missään vaiheessa. Sukkien takanahan kulkee vielä ns. hevosenkenkäpalmikko, joten ohjeessa oli yhteensä neljä erilaista palmikkoa. Ne tekivät työstä sopivan vaihtelevan ja mielekkään neuloa.

Mutta missäs ne koipeni oikein loikoilevat? No tietysti Vallilan olohuoneen eli Villavyyhdin sohvalla! Kaupan auettua tänään remontin jäljiltä kipitin sinne samantien sateisen syyspäivän ratoksi. Puodin lankahyllyjen ääressä ja sohvalla on mitä parhaimmat paikat kerätä inspiraatiota syysneuleita varten.

Inspistä voi hakea myös ensi viikonloppuna Helsingissä järjestettäviltä Silmä, pisto, tikki, takki -käsityömarkkinoilta (fb-event täällä). Käsityötarvikkeiden lisäksi myynnissä on runsaasti käsityöläisten valmistamia tuotteita, kuten koruja, nappeja ja laukkuja. Mikä parasta, häppeninkiin on vapaa pääsy.

6 comments:

Sanna said...

Huikeat palmikkosukat!

Maikki said...

Voi että on päheet!

Liila said...

Aivan ihanat sukat <3

Lotta said...

Mun mielestä noi on jopa paremman näköset ilman niitä palmikkokäänteitä. Mutta en kyllä rupea apinoimaan, mulla meinaa hermo mennä jo Virta-sukkien palmikoissa... :)

Tanja said...

Upeat sukat! Juuri keskustelin kollegan kanssa kahvihuoneessa Cookie A:n ohjeista ja langan valitsemisesta :-)

Mari Takkinen said...

Ihan mahtavan näköiset sukat!

Hienoja käsitöitä sinulla täällä muutenkin, jäänpä seurailemaan =)