Pages

Sunday, July 12, 2009

Popeye -tunika

Ennen uuden neuleen esittelyä kiitos massariipuksia kommentoineille! Mukavaa, että muutkin kuin minä pidän niistä.

Sitten uuteen tunikaani. En uskonut, että tunikat olisivat minua varten, tai että neuloisin itselleni moista. Vaatekaappiini ei ennen tätä kuulunut ainuttakaan tunikaa. En tiedä, onko tämäkään ihan minun ruumiinrakenteelleni paras vaatekappale, mutta voi miten tylsää olisi jos aina pukeutuisi samanlaisiin vaatteisiin tai siihen tuttuun ja turvalliseen vaihtoehtoon.
En uskonut myöskään neulovani Noroa, saati innoissani ostavan sitä samantien 3 kerää. Puolustuksena voin sanoa, että arvoisa lähilankakauppani myi Noroja kesäalennuksella, joten kukkaroni ei itkenyt (niin vuolaasti) verta näiden kolmen kerän vuoksi.
Miksi sitten innostuin niin ko. mallista ja Norosta? Syyttävä/kiittävä sormi osoittaa Tyrniin, joka taannoin miitissä neuloi omaa tunikaansa, ja rakastuin täysin tuohon lankaan, sen väreihin, ja mielikuvaan siitä millainen valmiista neuleesta tulisi. Aika hyvin, ellei täydellisesti, tuo mielikuva vastaa tätä lopputulosta.

Mukana pieni harmaa, karvainen linssiluteeni. Aina siellä, missä tapahtuu.

Malli: Raglantunika, Suuri Käsityö -lehti 3/09, aka Pinaatti -tunika
Lanka: Noro Kureyon Sock (värinro S185)
Puikot: 3.0 mm ja kaulukseen 2.5 mm



Ja mä en tiedä miten tollanen ilme on onnistuttu vangitsemaan.

Ohjetta muokkasin aika runsaalla kädellä (ja yhtä runsaasti jouduin myös purkamaan matkan varrella). Ohje oli 4 mm puikoille, mutta en halunnut tunikastani niin harvaa. Lankahan on kuitenkin sukkalankaa, ja käsialani muutenkin löysä. Tulos olisi varmaankin ollut melko kalaverkkomainen noin paksuilla puikoilla.
Hihoihin en lisännyt yhtä paljon silmukoita, kuin ohjeessa, koska en halunnut niin pussimaisia hihoja. Helman lisäykset aloitin myöhemmin kuin ohjeessa, koska pelkäsin telttaefektiä. Helmassa on myös 10 s vähemmän kuin ohjeessa. Hihoihin ja kaula-aukkoon neuloin 1 o 1 n -ribbiä. Lankaa meni jonkun verran kolmatta kerää.

Lopuksi toinen linssilude vilkuttaa.

14 comments:

Suvi said...

Minusta se sopii sulle just tosi hyvin! Kaunis!

helena said...

Pirtsajja tunika, hienosti muokattu sovellus!

Makepeace75 said...

Hieno! Ja sopii musta sulle oikein hyvin. :o) Hmm..mikä lähilankakauppa? Priima?

anpali said...

Kaunis on! Minulle kaupiteltiin männäviikolla Noroa, mutta en vielä lämmennyt. Tämä tunika kyllä pistää jo miettimään, että pitäisikö sittenkin kokeilla...

Muriska said...

joo tästä tuli hurjan hyvä jee hanna :))

Tyrni said...

Oi, kaunishan siitä tuli :) En pitänyt itseänikään tunikaihmisenä, mutta nyt on jo langat ostettu pinaatti II:seen ja suunnitteilla novitan syksylehdestä yhden mallin tekeminen.

Samma said...

Onpa kaunis!

hanna_h said...

Kiitoksia kaikki :)

makepeace75: Priimapa hyvinkin. Taitaa olla lähin paikka mistä lankaa saan, ellei Hämeentien Siwaa lasketa. Sieltäkin taitaa saada seiskaveikkaa ;)

anpali: varo vaan. Mulle ainakin kävi niin, että nyt haluaisin neuloa Noroa lisää.

tyrni: joo, kyllä toisenkin jonkun vastaavanlaiseen neuleen voisi tehdä. Mä niin pidän tosta helmasta :)

Taija K said...

Aikas upea. Nuo värit sopii sulle tosi hyvin.

Kaisa said...

Upea tunika!

wool-lady said...

Aivan ihana tunika!! Ja sopii kuin nenä päähän tekijälleen!

Ihana blogi!

Puputsi said...

Oon aina aatellu, että sulle sopis tunikat ja jotenkin tää tunikattomuuspaljastus oli mulle suuri yllätys. Pinaatti näyttää tosi hyvältä ja värit on just sua! :)

Anonymous said...

Ihanan pirtsakka Pinaatti!

Mari said...

Tosi kaunis tunika! Ja kiva nähdä Puroa tuossa tunikassa. Itse vielä kypsyttelen ajatusta, että olisiko Pinaatti-tunika mun juttu vai ei :)