Pages

Friday, December 31, 2010

2010 -> 2011

2010 on ollut hyvä neulevuosi. Osallistuin mm. Ravelympicseihin ja tuon tempauksen suurin saavutukseni oli ehdottomasti Mari Muinosen suunnittelema upea Sylvi-takki. Opettelin neulomaan helmiä ja aloitin opettelun vaatimattomasti häähuivilla. Helmineulonta ei onneksi ollutkaan niin vaikeaa kuin luulin.
Neuloin tänä vuonna myös ensimmäistä kertaa Wollmeisea, mutta valitsin ohjeen todella väärin: elokuinen pitsihuivi taitaa päätyä purkuun. Eihän pyöreäkierteisessä, puuvillalta tuntuvassa villassa mikään pingotus pysy.. Vaikka epäilinkin sitä ennakkoon, piti pässinä testata asia empiirisesti. Tänä vuonna olen myös yhä enemmän ylistänyt harmaan ja palmikoiden liittoa, ja opetellut käyttämään suorakaidehuiveja. (Yksi suosikeistani, eli klassikko Clapotis.)

Vuoden viimeiset neuleet ovat pieniä lämmikkeitä taisteluun huonoa ääreisverenkiertoa (2 kpl) ja ratikkakiskopuhdistimia (1kpl) vastaan. Paleleville varpaille tein jotain niinkin jännittävää kuin harmaat villasukat.

Aloitin sukat jouluaattona. Lahjaneuleista oli jäänyt ilmeisesti sukkaputki päälle.

Lanka: Gjestal Maija, harmaa
Puikot: 2,5 mm
Kulutus: n. 1,5 kerää
Ohje: "aloita varresta, seuraa tajunnanvirtaa"


Huomattuani, ettei Vuorelman Vedosta neulotut kämmekkäät säilyneet siistinä kuin hetken, päätin neuloa uudet Dropsin Alpacasta. Alpacan kestävyyttä kulutukselle alttiissa neuleissa on usein epäilty, mutta päätin ottaa sen riskin. Ei näidenkään neulomiseen kuitenkaan mennyt kauaa.

Halusin päästä heti testaamaan joululahjakirjaani VK Stitchionary 5:sta, ja valitsin Climbing Leaves-kuvion. Valitsin väärin. Kuvio näkyy huonosti tummassa, monivivahteisessa langassa, eikä suurta kuviota ollut kovin hauska neuloa jaettuna kahdelle puikolle. Ei toki vaikeaakaan, mutta olisin voinut valita paremmin.

Lanka: Drops Alpaca, viininpunainen (3969)
Puikot: 2,5 mm
Kulutus: 40 g
Ohje: taas stetsonista, höystettynä VK Stitchionary 5:n "Climbing Leaves"-kuviolla


Viimeisen työn aloitin eilen miltei pakon sanelemana. Edellinen piponi on jo niin nuhjaantunut ja löystynyt, etten halunnut pitää sitä. Niinpä lähdin ulos ilman pipoa. Odotin pahaa aavistamatta liikennevaloissa, kun ratikkakiskojen puhdistusmasiina (mikä se sitten virallisesti onkaan) pölläytti minun ja muiden valoissa seisovien ympärille likaisen harmaan, kaiken peittävän lumipilven. Tuo surkuhupaisa tilanne sai minut tarttumaan ohjeeseen, jota olin katsellut sillä silmällä jo pitkään.

Lanka: Marks & Kattens Top Wool, harmaa (45)
Puikot: 3,5 mm ja 4,0 mm
Kulutus: 1,5 kerää
Ohje: Side Cable Hat by Mari Muinonen (Designer Knitting, fall 2009)

Ei, kalloni ei ole venytetty . Tein piposta tarkoituksella hieman pidemmän, jotta voin piilottaa ponnarini sen sisälle. Pipon voi nyt myös varmasti vetää yli korvien ilman pelkoa niiden altistumisesta viimalle. Tiheyteni ei ihan täsmännyt, koska Top Wool taitaa olla hieman ohjeenmukaista ohuempaa. Niinpä lisäsin 4 silmukkaa sileään osuuteen. Reunan helmineuleen muutin suosiolla 2 o 2 n -joustinneuleeseen, koska arvelin sen pitävän pipon paremmin päässä.
Vaikka pipon neulomiseen meni vaivainen päivä, siitä tuli oitis suosikkini. Ohje on erittäin koukuttava ja mukava neuloa.

Tähän vuoteen on mahtunut myös paljon neuleita, joista syystä tai toisesta en ole blogannut. Osasta näistä tuskin saattekaan kuvia, perusteena oma saamattomuuteni ja hajamielisyyteni. Osasta saatte tietää enemmän seuraavan vuoden puolella.

Nyt toivotan omasta puolestani lämmintä vuodenvaihdetta ja vieläkin parempaa uutta neulevuotta 2011.

6 comments:

Suvi said...

Noi sukat on upeat!
Hyvää uutta vuotta!

iso gnu said...

Kaunnit harmaat sukat!

Oikein hyvää tulevaa vuotta!

enkulin käsityöt said...

Onpas upeita neuleita taas.
Toivotan Sinulle Halauksien kera Onnellista Uutta Vuotta.

verano said...

Harmaat sukat on kauniit. Ehkä talvi-Ullaan? :)

hanna_h said...

Kiitos villapeikko, iso gnu, enkuli ja verano!

verano: ehkä, ehkä.. En arvannut että nuo ketään olisi kauheasti sykähdyttäneet, mutta jos kerran ohje kiinnostaisi niin voisinhan sen rustata :)

KnittingArchivist said...

Ihania neuleita! :)