Pages

Friday, June 07, 2013

Kesä, kärpäset ja käsikipu

Ei sen pitänyt mennä näin. Kesken oli vaikka mitä mielenkiintoisia projekteja ja toteutettavat ideat odottivat, kun yllättäen se neulojan pahin vihollinen iski taas nurkan takaa. Ei, en puhu nyt Uusixmänistä enkä hänen rikoskumppanistaan V**uiksmänistä, vaan todellisesta superpahiksesta – rasitusvammasta. Jokin sellainen pesiytyi ranteeseeni ja on nyt viihtynyt siinä vähän turhan kauan. Luulin jo selättäneeni sen ja koettelin käden kestävyyttä punnerruksilla. Ei hyvä idea...

Jotta blogini ei täysin lamaantuisi, seuraa pieni jalkinepäivitys. Viime viikolla määräaikainen työpestini päättyi ja oli aika tuoda toimistotossuni kotiin. Tein itselleni Feet Eaterit joulun aikoihin ja ne palvelivat hyvin alkuvuoden kylminä päivinä. Näillä keleillä nuo kaverit joutuvat valitettavasti kaappiin.



Nämä olivat jo neljännet neulomani Eaterit. Ohjetta muokkasin joustinreunan verran, jotta ne pysyisivät vähän paremmin jalassa. Värin piti toki olla keltainen, itselleni kun nämä tein. Pakko myöntää, etten enää edes muista kaikkia käyttämiäni lankoja.

Nämä kengät eivät ole omaa käsialaa, mutta kun halvalla sai niin pakkohan ne oli ostaa.

Kirjoneuletennareita ei vain voinut vastustaa, vaikka pinta onkin jotain tekokuituhöttöä. Kuten huomata saattaa, näitä on myös käytetty ahkerasti.

Käden parantelu jatkuu. Ehkä kohta uskallan jo neuloakin jotain pientä.

2 comments:

enkulin käsityöt said...

Hertileijaa, en meinannut uskoa silmiäni.... että joku osaakin tehdä tuollaiset ihanuudet. Myös kengät ovat namuset. Ihanaa viikonloppua Sinulle

MiunMaun said...

Argh, ihanat feet eaterit. Jos ei ohjetta varten tarvis ostaa koko kirjaa, niin tällaiset täytyis väkertää heti. Hienot ja hassut!